tiistai 30. huhtikuuta 2013

PITKÄT KOLME VUOTTA KUITATTU ONNELLISESTI!


Lueskelin hymyssä suin meiän ekan vuoden jälkeisiä tuntemuksia ja ajatuksia silloiselta luokanvalvojalta, joka teki meille pikkuvihkosen missä oli sarjakuvia, jotka sopi meiän luokkaan kun naula lautaan. Huvittavaa lukee noita, kun osaa niin yhdistää ne tiettyihin tilanteisiin ja tapoihin. Oh damn, sitä pelleilyä tulee jonkun verran myös ikävä.




Se on takana, pitkät kolme vuotta. Musta tuli tänään lähihoitaja! Emmä usko, että pystyn tästä aiheesta ammentaan mitään isoja romaaneja, koska niitä oon tehny tässä pienen ajan sisällä hyvin paljon jo. Jokatapauksessa, onni potkas mua suoraan ohimoon, kun eilen sain töitä. Kuukaudeksi, heti torstaista alkaen, mutta ainakin nyt alkujaan kuukaudeksikin. Loistavuutta, sekä viellä päiväkotiin, niin superloistavuutta. Unelmat toteutuu pienin askelin.

Nyt on vappu, eli minäpä vietän rauhallista iltaa kotona siman ja läppärin kanssa. En vietä siis vappua mitenkään erityisesti, mutta sitähän tää absolutistin elämä on, tylsää ja väritöntä. Ulkopuolisten mielestä. Voi kai sitä absonakin tuolla kylillä mennä mukana, jos jaksaa katella sitä örveltämistä selvinpäin ja muutenkin, siis no.. muutenkin. Huomiselle ei ole mitään suunnitelmia myöskään, joten saa nähdä mihin eksytään, vai eksytäänkö mihinkään.

Mulla on myös yks vielä kivempi asia kerrottavana (harvinainen postaus, kun on näin monii hyvii asioita kerrottavana!), meinaan sellanen että oon lähdössä etelään syksyllä. Matkakassan keruu on alkanut ja nyt vaan ois tarkotuksena löytää matkakohde. Valinta ei ole helppo kun moni maa vetäis puoleensa ja niistä tietenkin eniten Kreikka. Matkan oon yksin rahottamassa täysin, joten pitää myös tutustua vähän tarkemmin hotelleihin jne, ettei sitten harmita kun porsasta marraskuussa, kun joutuu taas johonkin läävään missä ilmastointi maksaa saman verran kun bussimatka Napapiirille tai semmoseen paikkaan, missä lähikauppaankin kävelee vartin nestehukka tärinöissä. Mulle tosiaan saa ehdotella matkakohteita tulevaan postaukseen myös, minkä teen tästä aiheesta! Pitäkää ajatuksia kohteista mielessänne, niin tuutte sitten kertoon mulle.

Nytten Klara Vappen kaikille jotka sitä viettää! :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.