Blogihiljaisuutta hyvä tovi taas takana. Oon tarvinut aikaa ihan itselle tässä ja en ole edes sättinyt itseäni siitä, että taas unohdin kameran kotiin ja taas tuli yksi päivä jolloin en kirjoittanut mitään. On ollut hyvä hetki ajatella ihan itseäni koska taisin jäädä ikäkriisin alle aika kovalla jytinällä. Eihän 21-vuotiaalla voi olla ikäkriisiä kun koko elämä on edessä ja mitään ei olisi edes tarvinut tapahtua tähän mennessä paitsi ehkä valmistua johonkin ammattiin ja päästä työelämään kiinni sekä hyvällä säkällä muuttaa omilleen. Kaikki muu sen päälle on vain extraa ja asioita, jotka ei ole niin oleellisia.
Asetan itselleni taas ihan naurettavan suuria tavoitteita ja se on yksi voimakkaampia piirteitä itsessäni. Naiset varmasti pystyy samaistuun näihin tunteisiin aika suurestikkin koska jossain vaiheessa naiseutta tulee niitä hetkiä, että kyseenalaistaa omaa elämäänsä ja sitä, että mitä puuttuu omasta elämästä ja mitä muilla jo on. Itselle kaikista rankinta on ollut se kun nuoret naiset hankkii jo perheenlisäystä ja itsellä vasta menossa ensiasunnon laittaminen, hyvän kultaistennoutajien kasvattajan löytäminen ja tulevaisuuden talonrakennusprojektin suunnittelu. Itse en kyllä missään nimessä edes haluaisi mitään perhettä ja hyvä jos parisuhdetta tähän vaiheeseen elämää koska tällä hetkellä kaikista parhaimmilta tuntuu elää itseä varten kun nyt sen vapauden ja itsenäisyyden on saanut. Pitäisi osata nauttia tästä hetkestä ja jättää tulevaisuus myöhemmin murehdittavaksi. Se onkin vähän haastellisempaa kun voisi kuvitella.
Tämä edellinen viikko nyt on ollutkin ihan täydellinen Bridget Jones-viikko kun istun tässä mun sohvalla iltamyöhään, viinilasissa jotain juotavaa ja katselen hömppäohjelmia telkkarista. Rakastan tätä vaihetta mutta samaan aikaan ajattelen jo, että mikä olisi seuraava tavoite elämässä kun ensiasunto on nyt ostettu ja asettautuminen on aloitettu. Oon aina elänyt niin, että mulla on joku iso tavoite edessä ja tavoittelen sitä mutta tällä hetkellä mulla ei ole sellaista. Pitäisi varmaan osata nauttia tästä mutta samaan aikaan kun multa puuttuu se yksi iso tavoite lähitulevaisuuteen niin paineet kasvaa. Näkee muiden ihmisten teot ja tapahtumat paljon hienompina kuin omat pienet asiat vaikka todellisuudessa ei edes omaan elämään sellaista haluaisi.
Voisin asettaa itselleni tavoitteeksi nyt löytää täydelliset kattolamput asuntooni, löytää ihanan värikkään matkalaukun etelänreissua varten sekä syödä pakkasesta Aino-jäätelön pois tämän päivän aikana sekä tilata vihdoista viimein Ifolorilta valtavan määrän valokuvia.
Aika opetella elämään hetkessä ja lopettaa stressaaminen. For real.
Voi kun mulla olisi noin selvät sävelet tällä hetkellä. Itse tosiaan stressaan niin paljon tulevasta, etten tiedä miten päin olisin. Tämä epätietoisuus tulevasta raastaa; saanko sen opiskelupaikan, muutanko omilleni kesällä, jos muutan, sopeutuuko koirani kaupunkielämään, mitä jos ei sopeudukaan.. Hohhoijaa, tuntuu ettei hetken rauhaa saa näiltä ajatuksilta. Toisaalta nautin tästä jännityksestä, toisaalta se repii hermoraunioksi. Ensi viikolla valintakokeet, jos vain jaksaisin vielä viikon tsempata, siitä saattaa olla kiinni seuraavat viisi vuotta. Toivoisin, että saisin olla edes hetken taas se 6-vuotias, jonka ainoa murhe on se, miksi ruokana on pinaattikeittoa eikä spagettia.. Pyrin kuitenkin ajattelemaan positiivisesti; tällaista tilannetta ei tule varmaan toista kertaa, joten aika nauttia siis täysin rinnoin. :)
VastaaPoistaOpiskelupaikan varmistuminen on kyllä raastavaa. Asiat kuitenkin hoituu just niinkun on parasta ja ei kannata stressata noista asioista joihin ei voi oikeestaan itse vaikuttaa. Noi on kuitenkin asioita mitä ei osaa olla stressaamatta vaikka tietää jossain syvällä pään sisällä, että niihin ei voi kauheesti vaikuttaa paitsi tietenkin valintakokeilla nyt on aika suuri vaikutus opiskelupaikan saamiseksi mutta sekään ei aina oon niin yksipiippuinen juttu. Stressaa silti vaikka kokeet menisi todella nappiin omasta mielestä! :D
Poista6-vuotiaan murheet on kyllä sellasia mitä kanssa itse kaipaan. Mutta oot ihan oikeessa tuon asian kanssa, että tuollaistakaan tilannetta ei toistamiseen ehkä tule. Nautit niin paljon kun pystyt koska lopulta se kiitos seisoo jokatapauksessa olit sitten opiskelupaikkaa rikkaampi tai muuten vaan kokemusta rikkaampi.
Ps. Tiedän, että sä pääset sinne kouluun. Se on se tunne mitä ei pysty selittää.
Ehkä uskon sun sanaan, ja yritän vähentää tätä ainaista stressaamista.. Se kun alkaa vaikuttaa jo, esimerkiksi keskittymiseenkin. :D
PoistaÄiti on sanonut, ettei jatko-opiskelemaan saati työelämään ole mitään kiirettä, töitä kyllä kerkeät tekemään ihan riittämiin asti. Mutta kun on se visio tulevaisuudesta näin vahva, niin sitä haluais vaan hetimiten toteuttamaan sitä.. Innostun asioista niin helposti, että sitä myös pettyy helposti.
Lohduttaudun kuitenkin sillä, että jos en pääse, niin ehkä silläkin on tarkoitus. Ehkä en ole nähnyt asioiden kaikkia puolia riittävästi tai oikeassa valossa.. Mutta jos saan sen opiskelupaikan, niin pidän sitä todellisena lottovoittona.
Voi kunpa mäkin saisin tuon tunteen.. Samaa on pari muutakin ihmistä sinun lisäksesi sanonut.
Äitis on ihan oikeessa. Oispa munkin äiti sanonut noin niin oisin ehkä motivoitunut hakemaan jatko-opiskelemaan heti amiksen jälkeen mutta meiän suvussa työelämään pääseminen on kaikista tärkeintä heti nuorena. No ehkä myöhemmin sitten opiskelemaan, never know.
PoistaKyllä kannattaa vaan pitää päänsä ja tavoitella sitä mitä todella haluaa. Ei kannata mennä sieltä mistä aita on matalin ja kannattaa haastaa itteensä vaikka se välillä vetäiskin ihan hermoraunioks. Sen jälkeen vaan on aina niin siisti fiilis kun on tehnyt jotai mitä on halunnu pitkään. :)
Kyllä se tunne sieltä tulee aikanaan. Jännitys vaan blurraa sen nyt!