
Elämäni raskain yö. Elämäni yks raskaimpia 24 tuntia. Sanotaanko näin, että jos eläimeen voi ihminen kiintyä niin sellanen side mulla oli mun 8-vuotiaaseen marsuun, Napsuun. Miten kukaan voi olettaa että marsu voi tehdä niin syvän ja ison paikan ihmisen sydämeen ja lähdön jälkeen ei edes ihmismieli pysty pysyy järkevänä. Eikai se rakkaus kato muotoa, ikää, rotua tai edes lajia. Vaikeeta edes olla rauhassa kun jatkuvasti ärsykkeistä voin romahtaa, pelkkä ajatuskin voi saada mut maahan itkemään ilman varsinaista syytä.. vaikka eikö rakkaan poismeno oo ihan tarpeeks painava syy itkee silmiä päästä.
Napsu oli tosiaan 8-vuotias elämäänsä tyytyväinen, ystävällinen ja höpsö marsu joka oli tyytyväinen jokaisessa tilanteessa eikä se koskaan pahemmin sairastellu mitään, paitsi perus nuhaa sekä pieneen tappeluun se joutu monta vuotta sitten toisen marsun kanssa, ja joutu sen johdosta leikkaukseen ja melkein lopetukseen, mutta niin sitkee herra sinnitteli vielä yli 6 vuotta eteenpäin. Napsu oli vielä puoliks sokeekin monen vuoden ajan, eikä se hidastanut sitä. Jo tosta pitäis ottaa mallia. Eläimellä on luonnetta, oli se sitten hiiren tai norsun kokonen.
Napsun tila romahti sanotaanko nyt, että noin 24 tuntia sitten tarkalleen, ei kykenyt enään syömään, juomaa tai kävelemään ja nukkui jatkuvasti. Napsu oli koko eilisen päivän ja edellisen yön mun sylissä tai vähintään muutaman kymmenen sentin päässä ja jatkuvassa kosketuksessa, koska osasin aavistaa että nyt on lähtö lähellä eikä eläinlääkäriin enään keretä. Yöllä tilanne romahti täysin, noin 3 aikaa yöllä Napsu menetti kaikki voimat ja enään oli pieniä voimanrippeitä hengittämiseen ja sekin vaivalloisesti tapahtu. Hieman ennen kello 6, napsu veti viimeset hengenvedot ja sydän pysähty mun silmien edessä, mun kosketuksessa ja sillä hetkellä oikeesti vasta tajusin miten äärettömän rakas ja iso osa se pieni pötkylä oli mun lapsuutta ja koko mun elämää. Ensimmäinen ja viimeinen marsu, jota kohtaan tunsin ja tunnen edelleen mieletöntä kaipuuta, rakkautta ja kunnioitusta. Mun mielestä sellanen pieni parikymmentä senttinen otus ansaittee kunnon muiston, sillä se jos joku on nähny elämää rotuunsa nähden ja vaikuttanut niin monen elämään positiivisesti ja auttanu monissa tilanteissa.
Ei voi kyynelten läpi muuta oikeesti sanoo kun että lepää rauhassa Napsu, nyt sun on aivan varmasti parempi olla! Eikä muuten oo taivaassa hyttysiä kiusaamassa ja lehtisalaattia on loputtomasti ♥