perjantai 21. kesäkuuta 2013

ZOEVAN MEIKKISIVELTIMET

Mä en ole oikein loistava kuvaamaan meikkisiveltimiä, jos näin voinen sanoo. Melkeen meni hermo kun yritin näitä kuvailla mahdollisimman hyvin mutta luovutin ja napsasin muutamat kuvat sitten, jotka ei vältämättä päästä näitä kaunokaisia oikeuksiinsa. 

Tilailin monien muiden tilauksien ohessa myös uusia meikkisiveltimiä testaukseen ja odotukset oli kyllä ehdottomasti korkeella kun olin tutkinut tarkasti kyseisistä siveltimistä taustoja, katsellut videoita ja arvosteluja eikä kyllä mikään viitannut siihen miksi en tilaisi ihania Zoevan meikkisiveltimiä. Oon niin innoissani kun voin edes jakaa tän tiedon teidän kanssa, koska en oo kellään suomalaisella kuullut näitä kyseisiä olevan tai mitään blogipostauksiakaan en ole bongaillut pahemmin, koska lähinnä ulkomaalaisia arvosteluja "arvostan" ja enimmäkseen luen ja niiden pohjalta löydänkin uudet kokeilun arvoiset tuotteet, jotka ei markkinoilla siellä kärkipäässä edusta markkinointi kikkailuineen. Kyllä on paljon siis merkkejä, jotka on jääny vähemmälle huomiolle isommalta yleisöltä ja se on harmi.

Zoeva on siis saksalainen merkki joka myy meikeistä siveltimiin vaikka minkälaisia tuotteita edullisesti ja kuulemma myös erittäin korkealaatuisia sellaisia, varsinkin siveltimiä. Siveltimiä on verrattu niin MACin kuin Sigman siveltimiin ja kuulemma jotkut yksilöt ovat myös parempia versioita mitä MAC ja Sigma tarjoavat. Teinpä siis tilauksen ja tilaukseen lähti 15 sivellintä.

En pahemmin ala arvostelemaan siveltimiä kuin vain sen verran, että kyllä on uskomattoman pehmeitä ja kestävän tuntuisia siveltimiä. Synteettisen karvan takia siveltimet on mitä parhaimmat mulle, koska voin käyttää niitä nestemäisten meikkivoiteiden ja luomivärien käyttöön, koska kuten tiedetään, luonnonkarva ei siihen ole parhain mahdollinen vaihtoehto. Zoeva myös tarjoaa eläinystävällisiä ja ekologisesti tuotettuja siveltimiä, joten nää on mitä parhain vaihtoehto jos on kyllästynyt ostaan Suomesta ylihinnoteltuja ekologisia siveltimiä.

Arvostelen nämä sitten myöhemmin kun oon jonkun aikaa käyttänyt aktiivisesti, jotta ei mitään kliseisiä kehuja tule vaan lauottua, koska mulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa just nyt näistä. Nyt suuntaan pesemään nämä ja huomenna pääsen testaileen onko nämä kehujen arvosia siveltimiä! :) 

 228 Crease (5,80 ), 317 Wing Liner (5,20 €), Smoky Shader (5,80 €), Soft Definer (5,80 €), Petit Crease (5,80 €), Cream Shader (5,80 €), Pencil (5,80 €), All Over Shader (7,80 €) ja Fine Liner (5,20 €)
142 Concealer Buffer (6,80 €), 127 Luxe Sheer Sheek (10,80 €), 106 Powder (9,50 €), 104 Buffer (9,50 €), 110 Face Shape (8,20 €) ja 102 Silk Finish (9,50 €)

Onko teistä joku kokeillut Zoevan siveltimiä?

8 kommenttia :

  1. Oho no ei oo kyl pahan hintasia ollenkaan! Hyviähän nää kuvat on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oo kyllä. :) Niin hyvälaatusia hintaansa nähde että iha hämmentää :D

      Poista
  2. Ei oo pahan hintasii! ja oot tosi kaunis :)
    http://jaicanblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo ei! Mistäs toi kehu tuli :o mutta kiitos :D

      Poista
  3. Olen haastanut blogisi!

    http://smile-jenna.blogspot.fi/2013/06/haaste-juhannuksia.html

    VastaaPoista
  4. Mitä objektiiveja sul on?:)

    uusblogi!
    http://imwasting.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oikeella sivupalkissa lukee tiedot kamerasta jne. :)

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.