lauantai 28. joulukuuta 2013

ÄRSYTTÄVÄT IHMISET ALEMYYNNEISSÄ

Ensimmäinen kierros alemyynneistä selvitty. Taitaa toinen jäädä tekemättä koska mitä ihmettä oikeesti tapahtuu kun kauppojen ikkunoihin tulee ALE-laput? Ihmiset ihan vinksahtaa ja se todellakin näkyy raivostuttavalla tavalla kun yrittää itse ihan rauhallisesti tehdä kivoja löytöjä niin joku mielipuolinen äksytäti tulee viereen tuijottamaan kuin odottaen, että koska lopetat katselun, että nyt on mun vuoro hipelöidä. Pari kertaa tänään mä vaan katsoin pahasti tämmösiä kiilailijoita ja annoin heidän ihan rauhassa katsella kun ei voi odotella asiallisesti sivulla vaan pitää tulla päivystään viereen. Paras reaktio oli yhdessä leidissä kun nappasin viimesen joulutähden minkä halusin ja se jäi pahasti mua katsomaan siihen niin selvästi. Tais mennä tunteisiin kun ei saanutkaan joulutähteään.

Kuinka moni ihminen oikeesti edes tarvitsee niitä asioita mitä menee kahmimaan alemyynteihin? Ihan uskomatonta se tavaramäärä mitä ihmisetkin vei kärryissään kassoille ja itse vaan tuijotan epäuskosena kun ihmiset lankee ostamaan ihan turhia juttuja ihan vaan siksi koska ne on niin halpoja. Täytyy myöntää, että itellä on myös tapana aina hehkuttaa alemyynneissä sitä, että onko tämä oikeesti näin halpa mutta harvemmin mä mitään turhaa ostan. Tänäänkin menin ihan ostoslistan kanssa kattomaan mitä kivaa löytäs ja löysinkin kaikkea tarpeellista kuten omaan kotiin varastoon joulukoristeita ens joulua varten koska mikäpä paras ajankohta ostaa koristeita olisikaan kun nyt koska kaikki melkeenpä on ilmasia kaupassa. Löysin myös keittiöjuttuja lisää kuten mun ihailemat Sagaformin viinietikka/öljypullot vaikka eka meinasin ottaa Amanda B:n versiot noista mutta onneksi tulin järkiini juuri ennen kassoja. Kyllä noista raaski ihan täyden hinnankin maksaa.

Ihan toiseen aiheeseen pompaten täytyy vähän vuodattaa kun mulla on joku ihmeellinen bloggausinto päällä mutta oonpa saanut aikaiseksi ärsytyksen mun nykyistä objektiivia kohtaan koska se on kertakaikkiaan ihan surkea. Mä joudun taisteleen seitsemän kertaa enemmän kyseisen obsun kanssa, että saan hyviä kuvia kun jos vertaa kittiputkeen. Oon jo miettinyt, että vaihdan Canonin kittiputken takasin ja kuvailen taas sillä ja sitten hyvässä raossa ostan paremman objektiivin vaikkakaan en kyllä pitkään aikaan koska nyt on paljon isompia investointeja edessä ja kyllä mä nyt vaikka väkisin väännän tänne blogiin kuvia vaikka mun vessanpönttöpuhelimella jos se on siitä kiinni. Kyllä vaan laittaa ärsyttämään kun maksat yli puoli tonnia jostain mikä on ihan surkimus muutaman kuukauden ihanauusiobjektiivi-sumun jälkeen. Tai sitten mä oon taas liian vaativa tämänkin asian suhteen ja voisin vähän höllätä kun monet bloggaajista kuvaakin puhelimella.

Ootteko te käynyt menettämässä hermoja ale-myynneissä?

8 kommenttia :

  1. Alemyynnit on mun painajainen :D Vähän sama kun ennen Joulua kaikki ihmiset kärryineen soheltamassa kaupassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi joululahjarumba on kanssa yks hirveimpiä. Turha kuvitellakaan, että pääset kaupasta nopeesti pihalle jos sieltä jotain ostat. Plus siihen se ärsytys-asteen nouseminen pilviin. :D

      Poista
  2. Tää on syy, miksi kierrän alemyynnit kaukaa, ainakin ne ensimmäset päivät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaikista fiksuinta. Ainakin jälkiviisaana.

      Poista
  3. Ennen mä rakastin alemyyntejä. Ne oli joulun jälkeen ihan huippuhetkiä, kun pääsi shoppailemaan halvalla. Nyt mä lievästi sanottuna vihaan niitä. Ihmiset oikeesti sekoo päästään kun hooämmän ja muiden puljujen rätit myydään puoleen hintaan. Ja kas kun tuntuu, että ne samat alerätit roikkuu siellä vuodesta toiseen :D Meen ostaa omat _oikeesti_tarpeelliset_ asiat heti, kun noi alet loppuu :D

    Ja hei, älä murehdi. Sun kuvat on AINA olleet laadukkaita ja hienoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä tiivistit kyllä hienosti mun ajatuksetkin. Niin totta. Kaikki samat kuteet on alennuksessa varsinkin just siellä hooämmässä ja silti ihmisiä kiehtoo. :D ja hei hyvä, että joku edes on sitä mieltä ettei kuvat oo ihan laaduttomia!

      Poista
  4. Hey! Tuu checkaa blogini & ryhdy lukijaksi, jos nappaa :)

    beautythroughbrokenglass.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaamassa ainaskin voin käydä vaikka mainostaminen ei oo kovin mieluista toisten blogeissa. :)

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.