HUONOPALKKAISUUS

Muistan kun ensimmäisen kerran mulle tehtiin pitkä työsopimus ja iso pomoni luki sopimusta tietokoneelta ääneen ja tuli palkkauskohta johon kommentoi, että "sulla on siis tällä hetkellä palkkaus... 1970 euroa." Ajattelin, että jumankauta oon rahoissani ja miten kukaan koskaan voi valittaa tällasista palkoista. 1970 euroa kuulosti niin suurelta rahalta rahattoman nuoren mielestä mutta nyt pari vuotta myöhemmin ihmettelen vaan, että mitä vääryyttä meidän ammattikunta joutuukaan kohtaamaan. Ymmärtäisin jos tuo palkkaus kohdistuisi heihin jotka asuvat vanhempiensa luona elätettävänä kuten minä työurani alkuaikoina asuin. Nykyään lähellä Tampereen ydinkeskustaa omistusasunnossa asuvana on ihan eri ääni kellossa. Onneksi palkkani on noussut edes jonkun verran tuosta lähtökohdasta mutta silti se ei yletä edes keskipalkkaisten ihmisten palkkauslistalle. Yksinkertaisesti naurettavaa.

En ole katkera siitä, että olen huonosti palkattujen porukassa enkä koe, että se vähentää työni arvoa missään määrin mutta haluan vaan avata ajatuksia siitä, että miltä tuntuu tehdä tärkeää työtä huonolla palkkauksella. Olen kuitenkin pitänyt omaa työtäni arvokkaana jo ennen kuin olen sitä tehnyt kokopäiväisesti koska tiedän miten vaativaa se voi olla, joten taustalla ei ole mitään kaunoja sitä kohtaan, että hakeuduin tähän työhön kuvitellen, että palkkaus on jotain politikkotasoa. En kuitenkaan kuvitellut sen olevan näin  matala. Aion jokatapauksessa tehdä tätä työtä oli palkkaus sen kaksi tuhatta tai neljä tuhatta.

Vastuu ja huoli on tässä työssä sanoinkuvaamattoman suuressa tekijässä. Sulle annetaan sellainen lapsimäärä omalle vastuulle, joka mielletään perhekäsitteissä suurperheen lapsimääräksi niin kyllä siinä kieli keskellä suuta saa mennä jos tahtoo selvitä. Tässä työssä me kannetaan vastuuta joidenkin ihmisten elämän tärkeimmistä asioista. Se on jo asia mikä pitäisi huomioida. Suurin kiitollisuus itselläni tietenkin kohdistuu näihin vanhempiin, jotka luottavat meidän ammattitaitoon ja tuovat ne rakkaimpansa meidän vastuullemme päivittäin. Ylpeys ja kiitollisuus on siis tämän työn parhaimpia puolia, jotka vievät eteepäin. Ylpeys kohdistuu lapsiin, jotka oppivat meidän silmien alla päivittäin jotain uutta ja kiitollisuus kohdistuu heihin, jotka osaavat arvostaa sitä mitä me teemme. Me emme vaan leikitä lapsia tai vaihda vaippoja. Olemme ammatiksemme kasvattajia vanhempien rinnalla. Sitäkään ei moni tunnu ymmärtävän ellei ole itse vanhempi tai tee tätä työtä.

Varhaiskasvatuksen työntekijät eivät vedä mellakoita, työnseisauksia tai huuda mediassa miten aliarvostettuja olemme. Tässä työssä valtaosa on mahtavia ja osaavia ihmisiä sekä olemme varmasti yksi motivoitunein ammattikunta mitä tässä maassa on. Me mietitään kymmenen kertaa kuumekouristuksissa sängyn pohjalla, että pääsenkö millään lähtemään töihin. Meillä on sydän niin tiukasti juurtunut työhömme, että me kannetaan huolta meidän työstä ja myös työkavereista - oli tilanne mikä tahansa. Ei haluta pahentaa työn rankkuutta millään teolla. Oma sairastuminen vaikeuttaa työkavereiden työtä ja sitä ei haluta. Töihin tullaan vaikka pää kainalossa koska välttämättä ei ole ketään joka tulee tekemään sinun paikalle työtä sinä päivänä. Asiat on paljon karumpia kuin miltä pintapuolin saattaa näyttää. Tämä on yksi niistä töistä, jotka näyttää ulkopuolisten silmissä paljon helpommalta mitä se todellisuudessa on. Monien päättäjien pitäisi laskeutua niistä elitistien korkeuksista ja kokeilla miltä oikea työnteko - oikea vastuu - tuntuu ja miten paljon se verottaa. Monet asiat voisivat muuttua.

Tämä työ ei ainakaan anna palkkaa, joka kohtaisi työn todellisen arvon mutta tämä työ antaa enemmän kuin yksikään työ, jota voisin ajatella tekeväni. Opin joka päivä tästä työstä jotain ja se on kaikista arvokkainta. Kun ensimmäisen kerran 16-vuotiaana tein töitä vuoden päiväkodissa niin ajattelin ja ajattelen edelleen, että se on elämäni parhain vuosi. Nykyään täysin ammattitaitoisena ihmisenä mun ajatus on sama. Jokainen vuosi on mulle se parhain koska saan tehdä tätä työtä. Saan nähdä satoja erilaisia kasvutarinoita oikeiden ihmisten elämästä, oppia olemaan epäitsekäs, oppia arvostamaan ympärillä olevia ihmisiä, oppia kuuntelemaan, oppia näkemään vaikeatkin asiat vahvuutena ja oppia ennenkaikkea kantamaan vastuuta jostain muusta kuin itsestäni. Tästä työstä ei rikastu rahallisesti mutta tästä työstä rikastuu monella elämän osa-alueella paljon enemmän eikä sitä pystytä mittaamaan missään. Toivottavasti tästä työstä kuitenkin joskus saadaan oikeudenmukainen palkkaus niin työn mielekkyys pysyisi koko työelämän loppuun asti samana - jokaisella.

Teetkö itse työtä palkan takia vai palkkauksesta huolimatta?

ASIOITA JOITA EN YMMÄRRÄ

Mua ihmetyttää todella monet asiat ihan jokapäivä ja joskus ei voi kun pyörittää päätään kun miettii miten tyhmiä juttuja tehdään ja miten mun aivokapasiteetti ei riitä menemään näiden asioiden kanssa ymmärrystasolle. Ajattelin siis tehdä postauksia missä vähän kerron asioista mitä en sitten vaan yksinkertaisesti ymmärrä. Näitä osia saattaa tulla muutamia koska mä en ymmärrä moniakaan asioita. Jaottelen nämä nyt kymmeneen per postaus ettei tule liikaa luettavaa kerralla. 

1. Ihmiset, jotka lukevat sen minkä haluavat lukea
Tiedättekö sen tunteen kun kirjoitatte jostain asiasta ja painotatte omaa mielipidettänne ja ettei kirjoituksella oli tarkoituksena olla hyökkäys ketään kohtaan - joku repii takalistonsa irti ja lukee juuri niin miten tekstissä on kielletty olevan ensimmäisestä lauseesta viimeiseen lauseeseen asti. Mitä ihmettä? Kuinkahan monesti oon tuijottanut vaan koneen näyttöä kun oon lukenut vaikka jotain kommentteja teksteihin ja näkee selvästi, että joko ihminen on äärettömän tyhmä, sisälukutaidoton tai "se koira älähtää johon kalikka kolahtaa" - tyyppi. Tekstin ei siis tarvi sisältää kuin "en pidä maidosta koska se tulee lehmästä" - niin joku lehmiä rakastava yksilö tulee listaamaan miten ilman lehmiä meillä ei olisi maitoa, jäätelöä, jugurttia eikä fitnesspimuilla olisi rahkaa syötävänä. No words anymore.

2. Ihmiset, jotka kommentoivat kaikkeen negatiivisesti
Tämä voi olla vähän niinkuin jatkoa edelliseen. Ei ole yhtäkään blogia, ei yhtäkään Youtube-videota eikä ole yhtäkään mitään missä joku ei olisi tullut näpyttelemään herkkää runosuontaan puhtaaksi ja raivoamaan elämän tyhjyyden angsteja jonkun muun tuotokseen. Minkä takia kaikesta pitää vääntää niin hemmetin negatiivista ja minkä takia aina pitää etsiä kuin suurennuslasin kanssa virheitä? Musta ainakin tuntuu kivemmalta kommentoida ihmisten juttuihin positiivisesti ja tuoda toiselle hyvä mieli kun mennä rageen sen yltiökalliista Vuittonin laukusta tai huonosta biisivalinnasta. Mitä ihmettä ihmiset ajattelee kun ne näpyttelee sen kommentin, painaa lähetä ja sitten tuijottaa sitä näyttöä missä lukee, että kommentti julkaistaan bloggaajan hyväksynnän jälkeen. Olisi kiva nähdä mitä ne ihmiset sitten tekisivät. Varmaan menevät toiseen blogiin, kirjottavat ilkeän kommentin ja niin heidän elämäntyönsä jatkuu blogeja etsimällä ja kommentoimalla jotain mieltä ylentävää. Onhan se nyt vaan niin, että anonyymilläkin on kasvot ja monesti bloggaajalle jopa hyvin tututkin semmoset. Monet bloggaajat tietää mitenkä tietty anonyymi kirjoittaa ja osaa yhdistää sen kasvolliseen tyyppiin. Bloggaajat osaa kirjottaa ja analysoida tekstiä - ei kannata aliarvioida meidän kykyjä.

3. Tyttö- ja poikakalenterit
Mistä ihmeestä mulla sitten tuli tämä mieleen, niin ei tarvi pitkälle miettiä kun muistelee uutista näistä Särkänniemen kesätyöntekijöistä, jotka tekevät tämmöisen poikatyttöwhateverseksimyykalenterin syöpälasten hyväksi. Okei ajatus on mahtava, kerrassaan mahtava mutta mitä hevonvatunhemmettiä? Miksen mä pysty ymmärtämään, että jotkut tekee rahaa suoranaisesti seksillä ja sitten kävelee rahatukun kanssa Taysiin lastensyöpäosastolle ja ojentaa sen? Miksen mä vaan ymmärrä? 

On hienoa, että asiaan puututaan ja syöpähoitoja yritetään tukea ja rahoittaa mutta minkä takia se pitää tehdä seksiä myymällä? Seksiä myymällä tarkoitan sitä, kun pitää olla puolialasti kuvissa ja kaikki niistä ei todellakaan missään kovin eleganteissa asennoissa. Kuka näitä kalentereita ostaa? - Keski-ikäiset miehet tai näiden tyttöjen ja poikien äidit. Mieluummin kuvailkaa vaikka niitä syöpäpotilaita koska se jos mikä herättäisi kylmimmänkin ihmisen tunteet pintaan ja saatais hyväntekeväisyys hyviin mittasuhteisiin. Eihän kehitysmaidenkaan hyväntekeväisyys kampanjoissa näytetä alastomia naisia tai miehiä vaan ihmisiä, jotka kärsivät siitä? Tätä asiaa en vaan pysty ymmärtään.

4. Sää ratkaisee
Suunnitelmat tehdään sään mukaan. Särkänniemen reissu perutaan jos viikon päähän perjantaille on luvattu puolipilvistä eikä aurinkoista, mökille ei voi lähtee jos viikon reissusta yhden päivän on luvattu olevan sateinen eikä me nyt voida lähtee veneleimään kun Välimerellä on annettu myrskyvaroituis. Tiedättehän miten nopeesti sää liikkuu Suomeen? - Valon nopeudella joidenkin mielestä. Jos sataa vettä kannattaa hankkia sateenvarjo, jos on liian kuuma niin ei kannata laittaa mustaa päälle sekä jos tulee rakeita niin ota kokislasi käteen ja mee ottaan sekaan vähän kylmikettä. Suunnitelmat jotka tehdään sään perusteella voi samantien unohtaa koska ne ei tuu toteutuun.


5. Kesäkissojen pitäjät
Okei, aihe joka ärsyttää jokaista paitsi kesäkissojen pitäjiä. Mä en ole kissaihminen ja silti mä en ymmärrä tätä asiaa sitten yhtään. Minkä takia pitää hankkia kissa tappamaan hiiriä sun muita kesäksi ja sen jälkeen heittää kissa mäelle kun joku kävelevä hiirenloukku? Se tekee rumantyön sun puolesta ja sä vaan heivaat sen mäelle. Ne on eläimiä eikä mitään tavaroita. Mun puolesta nää kesäkissojen pitäjät saisi ihan kriminaaleiksi leimata ja heivata tuhannen rotan kanssa suljettuun tilaan ja päästää vasta ensi kesänä pois.

6. Uteliaat ihmiset
Lasken kymmeneen jo nyt kun mietin tätä asiaa. Tämän voisi jopa laskea asiaksi joka ärsyttää mutta koen sen olevan itsestäänselvyys. Haluan kuitenkin nostaa sen esiin, että miten en ymmärrä uteliaita ihmisiä pätkän vertaa. On uteliaita hyvällä tavalla ja sitten on niitä, joita ei kiinnosta kun vaan urkkia sun asioita ja kysellä sulta mitä tahdittomimpia kysymyksiä ja asioita, jotka ei niille kuulu. Esimerkkinä omassa elämässäni on paljon naisia, jotka kyselee useesti mun henkilökohtaisista asioista "muka huolestuneesti" ja kun saavat vastauksen niin he ovat tyytyväisiä ja mitään jatkoa ei ole tiedossa. Epäkypsä uteliaisuus on siis semmoista mitä en ymmärrä. Kyylät ei mua nykyisin enään ärsytä koska niistä nyt näkee selvästi että niille ei oo mitään muutakaan mutta sitten kun jotkut nuoret vaikka kyselee sulta just ne kuumimmat juorut ja murheet, jonka jälkeen sitten saavat missionsa suoritetuksi ja voivat siirtyä päänsä sisällä seuraavalle levelille kun he miettivät sun asioita omiensa sijasta.

7. Ihmiset, jotka puolustelevat kannabista elämäntyönään
Tiedättekö nää ihmiset, jotka vetää mellakoita kannabiksen laillistamiseksi ja vetoovat sen "terveyshyöttyihin" ja siihen miten paljon parempi vaihtoehto se on tupakan tai alkoholin rinnalla? Ei ymmärrä. Onko oikeesti noin kiinnostava asia, että pitää ihan lähteä marssimaan kaduille kannabislehtikyltti kädessä ja osoittaa mieltä kun laki nyt vaan sanoo, että se ei tee hyvää ihmisen hermostolle ja terveydelle hupikäyttönä? Ei se ole turhaan laiton huumausaine. Koittakaa kestää, not gonna happen.

8. K18 kauppojen mainokset ennen klo 21
Tarviiko tätä edes perustella? Tästä oli joskus juttua ihan täällä kotonakin siskopuolen kanssa, että miten häiriintynyttä porukkaa noita mainoksia oikeesti edes päästää radiosta tai telkkarista läpi ennen sitä suojarajaa klo 21. Onko edes kiusallisempaa istua papankaa autossa ja sitten pamahtaa joku epämääränen ölinävoihkinta soimaan ja sitten lopussa kerrotaan mikä on kyseessä eikä varmasti ole kummallekkaan epäselvää mikä se on. Avoin seksuaalikasvatus ja paskanmarjat. Siidereitä ja lonkkuja ei saa mainostaa mutta mainostetaan nyt vähän sitten tommosta. Mieluummin mä kattelisin kivojen siideripullojen mainoksia kun joutusin nouseen sohvalta kurkottamaan kaukkariin, että voisin vaihtaa kanavaa ennen kun joku kuolee myötähäpeeseen.

9. Maha, naama tai kaulatatuoinnit
Kat Von D:llä on ihania tatskoja jopa kasvoissa mutta muilla 99,9 prosentilla ihmisistä ei. On järkyttävää nähdä jotain tatuointeja ihmisillä jossain vatsassa missä lukee jotain DEATHMETALMOTHERFUCKERFOREVER jollain epämääräisellä kaunokirjotuksella tai sitten joku sotamaalaus intiaaniajalta on tehty kasvoihin otsasta nenänvartta pitkin ja jatkuu vielä poskipäillekkin, jonka jälkeen muuttuu tribaaliksi joka menee korvanlehtien kautta kaulaa pitkin todella tyylikkäästi. En ymmärrä ihmisiä, jotka ottavat näin "traagisia" tatuointeja koska you never know mitä tapahtuu jos vaikka koetkin valaistumisen ja death metal ei ookkaan enään sun juttu vaan lämpeetkin Justin Bieberille.

10. Auringonpalvojat
Myönnän itsekkin olleeni tämmöinen koko elämäni oikeestaan. Tänä vuonna koin valaistumisen ja lopetin sen pelleilyn. Nyt sitten onkin helppo olla jälkiviisas ja hämmästellä miten tyhmiä muut ovat. Mennään nyt babyoilin kanssa sinne rantsulle makaamaan viltille aamu kymmenestä sinne neljään asti ja ihastellaan mahtavia rusketusrajoja instakuvien välityksellä viidentoistatuhannen ihmisen kanssa. Ihovauriot on munkin mieleen. ♥ Päivettynyt iho on kaunis mutta kaakaonruskee tunkkanen iho ei.

KUULUNKO SUOMEEN?

7-vuotiaana oon kirjottanut mun päiväkirjaan isoilla kirjaimilla vihaavani Suomea. Itseasiassa en uskonut, että olen jo niin pienenä ollut niin negatiivinen Suomea kohtaan ja ennenkaikkea elämää täällä. Suomessahan ei ole mitään vikaa vaan yksinkertaisesti eläminen Suomessa ei sovi mulle. 

Oon taistellut pitkään, todella pitkään elämisestä täällä. Vihaan käyttää sanaa masentunut tai muutenkaan kyseistä diagnoosia vedota yhtään mihinkään mutta jotenkin uskallan väittää, että jonkinlaista masennusta tai alakuloisuutta on havaittavissa mussa kun joudun oleen pitkään Suomessa. Kuulostaa niin surulliselta sanoa näin omasta kotimaasta ja maasta, jota oikeesti rakastaa. Suomi on hyvä maa ja on turvallista elää eikä tarvitse pelätä lähes mistään eikä sun tarvitse kiduttaa ittees vaan aina joku tukee sua taloudellisesti tai muuten vaan. Se on harvinaisen hienoa mutta se ei silti muuta sitä, että en voi hyvin kun elän täällä.

Mulle päivämatka Viroon on pieni voitto arjessa, etelänmatka on mulle kaiken huipentuma. Mä arvostan järjettömästi sitä, että pääsen pois ja se ei todellakaan ole mitään helppoa jos on töissäkäyvä ihminen joka ei voi viettää lomia juuri silloin kun rahaa ehkä löytyisikin siihen hommaan tai sitten on tilanne mikä mulla on just, rahaa ja aikaa löytyy mutta ei seuraa jolla olisi sama tilanne. Puuduttavan ahdistavaa.

Viime vuonna olin Kreikassa, Rhodoksella ja mun sydän jäi sinne. Itseasiassa mulla jää aina pieni palanen sydäntä jokaiseen maahan missä käyn mutta täytyy myöntää, että taisin Rhodokselle unohtaa koko sydämen. Reissuun lähdöstä tulee noin viikon päästä vuosi. 365 päivää. Ahdistavan pitkä aika.

Koen olevani elossa ulkomailla. Kun oon jossain muualla kun täällä niin voin paljon paremmin. Ilmapiiri muualla on jotain niin vapauttavaa itselle. En niinkään välitä rannalla makaamisesta tai lämmön hehkuttamiseta etelänreissuilla koska se on musta niin junttimaista (sori nyt vain) ja musta on enemmänkin mahtavaa päästä tutustuun niihin ihmisiin, pyöriin paikoissa ja tekeen asioita mitä ei oo koskaan ennen tehnyt tai mitä ei Suomessa pysty tekemään.

Kirosin Espanjan reissun jälkeen että en enään ikinä mene Serpenttiinivuorille tai mihinkään yhtä korkealle ja sitten Kreikassa mentiin ja jopa korkeammalle. Oltiin niin korkeella, että pilvet sumentivat taivasta ja nähtiin Rhodoksen lähisaaret. Epärealistinen fiilis. Elossa olemisen fiilis.

Ihmiset, tunnelma, nähtävyydet, olemisen vapaus ja onnellisuus korostuu aina ulkomailla. Kreikassa tuntu, että se kaikki vaan huipentu huipentumistaan. Ensimmäistä kertaa tunsin oikeesti olevani jollekkin jotain muuta kun tytär, sisko, kaveri tai Jonna. Ihmiset huomaa sut, ne tervehtii ja hymyilee sulle eikä se ole mitenkään häiritsevää eikä se tuota kellekkään mitään vaivaa, päinvastoin.

Yks ilta kävi aika ikävä tilanne Kreikassa kun oltiin oltu noin muutaman päivän siellä (en ala sitä erikseen availemaan) ja pienten itkukohtausten saattelemana häivyin hotellista pois päin ja samassa mun käteen tarttu meidän hotellin "sisäänheittäjä" eli mies, joka ohjaa asukkaat laukkuineen sisälle ja opastaa ravintoloihin ja muutenkin avustaa. Mies oli silminnähtävästi huolissaan ja kyseli kovasti, että onko kaikki hyvin ja mitä on käynyt. Oli jopa haastavaa saada mies uskomaan, että ei mitään maata mullistavaa ole tapahtunut ja kun jonkun ajan päästä palasin hotelille, niin mies oli automaattisesti taas siinä ja kysyi miten voin, mikä oli, onko parempi olo ja voiko hän auttaa jotenkin. Tuntematon nuorehko mies siinä huolehtii eikä ole mitenkään häiritsevä tai tule iholle niinkuin monesti suomalaiset ajattelevat ulkomaalaisista miehistä.

Loistava tyyppi se oli ja siitä tuli koko matkan aikana semmonen piristysruiske aina kun lähti tai tuli hotellille kun halia tarjottiin heti ja kun istuin monesti yömyöhään aulan tietokoneilla niin saattoipa joku henkilökunnan nainen tai mies tuoda ilmaisen kokiksen siihen ja kääntää kattotuulettimen paremmin sun suuntaan. Herranjumala, ihmiset on ihania ja teki ne sitä sitten vain työkseen mutta kyllä se jotain muutakin tarvitsee koska ei niiden tarvitse kysellä sun vointias tai huolehtia sun kyynelistä. Niille ei makseta palkkaa siitä.

Mua masentaa Suomessa ihmiset. Kaikkea valitetaan, kaikki on huonosti ja vaan kun on aurinkoinen sää niin ihmiset saattavat hymyillä kaduilla. Varmasti jokainen joka on etelässä käynyt niin tietää nää fiilikset ja mitä tarkoitan näillä. Suomalaiset on mahtavia tyyppejä kun sille päälle sattuu ja mitä isompi porukka, sitä parempi fiilis mutta yksilönä ihmiset harvemmin säväyttää tai tuottaa hyviä fiiliksiä. Aina pitää olla vähän varuillaan. Eikä todellakaan olla täysin oma itsesi.

Mulla on enemmän ulkomaalaisia ystäviä kun suomalaisia ja ne tuntee mut ehdottomasti paremmin kun suomalaiset. En mä vuodata mun suomalaisille kavereille esimerkkinä mun murheita tai kerro mitä ostin kaupasta koska harvempaa kiinnostaa. En tarkoita, että suomalaisissa olisi mitään vikaa mutta itse en vaan jotenkin ole samalla levelillä ja tietenkin poikkeuksia on mutta harvaa niistä ei oo mun elämään vielä tepastellut. Onneks mun suomalaiset lukijat on hei ees mahtavia. ;)

Oon todella avoin persoona ja se voi varmasti vaikuttaa siihen miksi jotenkin ahdistaa ja tuntuu, että seinät, metsät ja kaikki kaatuu päälle kun ei ole kelle pölöttää ihan kaikesta. Luojan kiitos mulla on niitä ihmisiä jostain muualta jotka on tottunut pölöttään, vuodattaan yhdessä ja oleen silti siinä kiinnostuneena. Missähän jamassa oisin jos ei olisi edes niitä? Järkyttävää edes ajatella. En mä Suomesta halua koskaan muuttaa pois, ennen kyllä halusin ja se oli jo aika tarkasti suunniteltua mutta emmä halua menettää näin tasapainosta ja helppoa elinympäristöä. Voin karata elämään muualle lomilla ja saada aina asteen enemmän itsevarmuutta kun palaan takas Suomeen mutta en mä tästä lähtisi luopumaan. Sen verta kova luu oon, että enköhän mä kestä koska täällä on niin paljon hyvääkin ja ehkä monet niistä tuun myöhemmällä iällä huomaamaan paremmin ja tuun tapaan loistavia ihmisiä, jotka välittää muustakin kun omasta navastaan.

Kuinka moni teistä ajattelee näistä asioista samanlailla?

HOMORASISTIT, TÄSSÄ TEILLE AJATELTAVAA

Haluan että katsotte tämän koskettavan videon erilaisesta perspektiivistä koskien erilaisten seksuaalisuuntautumisten syrjintää. Hieno kuvaus toistepäin käännetystä yhteiskunnasta, jossa heterous on syntiä ja halveksuttavaa. Jos tämä video ei laita ajattelemaan, niin mikä sitten. Kaikki homorasistit ja muutenkin rasistit voisi ihan suosiolla tuhlata (paremminkin tehdä jotain hyödyllistä) elämästään vajaa parikymmentä minuuttia ja tietenkin kaikki muutkin joita tämä aihe kiinnostaa ja liikuttaa. Jokainen saa ajatella asiasta miten haluaa, mutta tämä video on silti katselun arvoinen.

En suosittele videota ihmisille, jotka ovat herkkiä esimerkiksi rajulle kuvamateriaalille.

Tämä kuitenkin on jonkun normaalia elämää, joten deal with it.

RAKKAUDEN JA TAHDON KAUTTA VOITTOON

Demi Lovato - Neon Lights 

Mun sisäinen harmonia taitaa pikkuhiljaan palautua normaaleihin kaaoksen merkkeihin, sillä mun henkinen maailma taistelee vaikka minkälaisten valintojen parissa tällä hetkellä. Mihin töihin lähden kesäksi? Mitä haluaisin tehdä? Paljonko pitäisi nyt tehdä prosentuaalisesti euroja, että saisi jouluun mennessä 80% omavastuusta kasaan lainaa varten ja koska mä teen ne? Taivas. Mulla on maailman paras työ tällä hetkellä, rakastan ylikaiken päivähoitoo, se on mun juttu ja aion tulevaisuudessa panostaa kasvatustieteiden lukemiseen ja voi olla, että hylkäänkin hetkeksi sairaanhoidolliset opinnot ja suoraan suuntaan lukeen kasvatustieteitä tai muuta vastaavaa, ehkä sosionomikin? Mutta ei vielä. Miksen osaa järjestellä mun tahtoa nyt tärkeysjärjestykseen. Liian paljon tavotteita, vuodet loppuu kesken jos tahtoo kaiken suorittaa nuorena. Perkele, mähän teen sen silti. On muutkin siihen kyennyt.

Tänään mut herätti taas näihin ajatuksiin eräs koulutus missä käsiteltiin lasten vähempi osaisuutta nykyajan perheissä. Lapsia tehdään tiuhaan, tyrkätään päiväkotiin mahdollisimman nopeesti ja hoidetaan vauvat kotona kaksistaan. Missä on se vanhanaikanen perhemalli? Perseessä. Miten me ammattilaiset voidaan siihen vaikuttaa? Mä haluan lukee lisää näistä aiheista ja alkaa tekeen tän asian eteen jotain. En jaksa tällästä pitkään, enkä halua olla yks näistä, jotka laskee eläkevuosiin aikaa kun ne on niin kyrpiintynyt nykyajan kasvatustapoihin ja hyysäykseen. Lapsi on kun pelinappula, jota pyöritetään isompien rattaiden välissä. Lapsi on lukema tai prosentti. Mäkin periaatteessa kasvatan paria kymmentä lasta parhaimpani mukaan sen puolikkaan niiden päivästä, jos mulla on se kaheksan tuntia aikaa tehdä niiden olo huipuiks, niin mähän aion siihen tähdätä ja se tavote mua ajaakin tässä työssä eteenpäin. Mieluummin mä rokotan mun työhyvinvoinnista ja huolehdin niistä pienistä yksilöistä. Se on mun työ, mutta se on paljon enemmän niille pienille. Ahdistaa tää vääryys taas. Mutta...

Megan and Liz - Are You Happy Now?

Muuten mun fiilis on ihan jees! Viikonloppu starttaa huomenna ja touhuu on vaikka minkälaista tiedossa. Oon myös lopullisesti tuhonnu mun jalat ja näytän ihan naurettavalta kun kävelen mahdollisimman "pehmeesti" ja varon nilkkojen rasitusta. Eipä se silti oo iso ongelma kun osaa kantaa niitä särkylääkkeitä mukana ja vetää lihasrelaksanttei ja vaikka mitä, niin johan tuppaa ainakin loppupäivästä olo oleen vetreempi.

Heräsin tänään viideltä. Olin aivan ihmeissäni, miten jumankauta mä herään viideltä ihan omatoimisesti ja alan toimimaan kun ei ois mitään ihmeellistä tapahtunukkaan. Olin valmis jo puol kuuden maissa ja puolisen tuntii palloilin ympäri taloo ja oottelin kyytiä pysäkille, oli meinaan sen arvosta. Kiireettömät aamut onkin yllättävän kivoja, yleensä kun ite teen kaiken viime tippaan kun en halua tuhlata yhtään minuuttia pois nukkumiselta, niin eipä mulla aamusin mihinkään muuhun oo aikaa kun nopeeseen meikkiin ja vaatteiden laittoon.

Nyt jos mun pieni purkautumisfiilis on helpottanu, loistavaa perjantain odotusta ja alkavaa viikonloppua. :) Gooddennaatten! ♥

TEKOPYHÄT BLOGGAAJAT

Mua ei mikään muu ärsytä blogimaailmassa niin paljoo kun se, että tiedän monien upeiden ja persoonallisten blogien jäävän niin sanotusti näiden ''massabloggaajien'' jalkoihin, jotka loistaa kärkisijoilla lukijamäärillään, on lehtien haastatteluissa, saa sponsoripaketteja ja ne tekee sen eteen mitä? - Kuvaa itseensä, kuvaa itseensä, kuvaa itseensä ja kuvaa itseensä. Näissä ''upeimissa'' blogeissa hyvin harvoin törmää pitkiin tai järkeviin tekstinpätkiin ja parhainta on tietenkin kyseisten blogien komenttiboksit ja bloggaajan vastaukset. Oonko ainut joka kokee näin?

Minkä takia ihmiset hypettää blogeja, jossa ei nosteta esiin mitään persoonallisuutta vaan korostetaan sitä yleistä trendiä: samanlaisuutta tai feikkeyttä. Älykkyysosamäärä näyttää tietyillä bloggaajilla olevan minimissään kun kirjotetaan postauksia ''tämä ei ole sponsoroitu'' ja postauksessa on kolmenkymmentäyhdeksäntuhattamiljoonaa linkkiä esimerkiksi nelly.comiin ja näkee selvästi kursorin laittamalla linkin päälle, että sielläpä lukee tradedoubler. Okei keskiverto ikäjakauma näissä blogeissa on se alle 17-vuotta, voisin veikata näin kylmän viileesti. Mutta en silti käsitä miks ylistetään blogeja jotka selvästi ei omista mitään persoonallisuutta.

On blogeja joka panostaa hirveesti kuviin, tekstiin, ulkoasuun ja blogiin ylipäätänsä ja silti ne on niin sanotusti ei mitään näiden toisten rinnalla. On hyviäkin todella suosittuja blogeja kuten Muuttolintuja syksyllä, jossa on niin paljon hyvää tekstiä ja upeita kuvia että tällästä sen pitäiskin olla ja tälläsistä pitäs puhua.

Mä en siis jaksa bloggaajia, jotka kuvaa jokaikinenhemmetinsaamarin päivä asukuvia (hei oikeesti), pitää julkista treenipäiväkirjaa tai leikkii tekopyhää superlojaalia bloggaajaa joka ei koskaan tee mitään sponsoripostauksia.

''Siis tää ei oo sponsoroitu, mutta tässä on Korsin kello ja mullon tää kuudessa eri värissä ja haluun vaan näyttää tän teille, koska oon niin lojaali bloggaaja teille mussukoille! Puspus mä lähen nyt kattoon Harry Potterin uusinta elokuvaa, eli Harryn paluu ja sinne valittiin meitä ihania bloggaajia, josta sitten postailen teille myöhemmin!'' -> Mitä saamme? Iphonella kuvattuja popparikuvia ja ''oli ihanaa, rakastan teitä xoxo!'' ja tämän jälkeen on yhdeksänkymmentä suositusta Facebookissa. Oikeesti?

Ei kannata ottaa tästä itteensä jos jostain syystä tästä otti itseensä, koska veikkaan kymmenen miljoonan prosentin varmuudella, että ihmiset joita tarkotan tällä postauksella ei kyllä edes availe tälläsiä miniblogeja. :D 

No worries, tämä ei koske siis sinua vaikka tekisitkin välillä Yves Rocherin huulipunaesittelyjä, lahjotusti.

Hei ihanaa, jaksoin kirjottaa postauksen näissä oloissa. Yläfemmat mulle!

ARVOSTELU: MUA MAKEUP ACADEMY - LIPSTICKS

Ootteko koskaan innostunut edullisista tainno suoraansanotusti halvoista meikeistä? Se parin euron hintalappu koristaa niin söpösti sitä "ihanaa" huulipunaa ja se on vaan pakko saada. Itelle kävi näin kun eksyin Youtuben arvostelujen kautta vieraileen MUA Makeup Academyn sivuille, jossa meikit on naurettavan alhaisissa hinnoissa. Siinä järki sumentu ja tuli tilattuu monii huulipunii, luomiväripaletteja ja vaikka mitä. Hirveestä määrästä meikkejä maksoin ehkä noin 30 euroa ja sen kyllä nyt ehkä osaakin laittaa näiden meikkituotteiden hinnaks. Tässä postauksessa haluun siis vähän arvostella kyseisen merkin huulipunia, joita mulla on noin seitsemän kappaletta ainakin meikkilipastossa, en sitten tiedä onko eksynyt jonnekkin muualle, mutta here we go!

Kauniit huolittellun näköiset pakkaukset hämää ehkä hieman nettikaupan kuvissa tai arvosteluvideoissa sekä näissä kuvissa myös. Pakkaukset ovat todella heikkoa materiaalia, kevyttä ja täysin hintansa arvoista. Eihän yhden punnan arvoiselta huulipunalta voikkaan odottaa mitään MACin tasoista pakkausta. Huulipunat kuitenkin näyttävät tyylikkäiltä ja simppelin kokoisilta, joten ne ovat ihan sievä osa meikkikokoelmaa ainakin mun perfektionistisella silmällä katsottuna.

Itse huulipunan toimivuudessa on ongelmia paljonkin. Esimerkiksi huulipunan "kierrittäminen" ylös (tiedätte varmaan mitä tarkoitan) on tosi varovaista puuhaa, ainakin mun yksilöillä. Ei saa liikaa vääntää ettei mene yli kierteiden (niin sanotusti jarru puuttuu) mutta liian hepponenkin kiertäminen nostaa huulipunan niin nopeasti, että yksi huulipuna hajosi heti aukaistaessa, vaikka olenkin aina ollut supervarovainen huulipunien kanssa. 

Itse huulipunien sävyt ovat kerrassaan kauniita, muutamia tapauksia lukuunottamatta. Ensimmäisenä haluan sanoa sen, että älkää ikinä täysin uskoko nettikauppojen tuotekuviin, koska niitä on käsitelty paljon ja monesti niistä on jopa tehty ihan kuvanmuokkausohjelmia käyttäen, joten varsinkin huulipunien kohdalla pitää olla todella tarkka ja mieluusti googlettaa kyseinen huulipuna ja katsoo kuvahaun tuloksista, miltä kyseinen huulipuna näyttää luonnonvalossa tai huulilla.

Näissä seitsemässä huulipunassa on kaikissa todella erilainen koostumus, jotkut on tosi pigmenttisiä ja jotkut todella kevyitä eikä väriä tule edes viidellä levityksellä. Esimerkkinä sävy 3, joka näyttää ihanalta barbipinkiltä ja tosi pigmenttiseltä, niin on työn ja tuskan kautta saatu allaolevaankin kuvaan jonkinlaista väritystä. Sävy 15, on taas todella pigmenttinen ja sen kanssa tuleekin olla varovainen ja muiden kanssa värinsyvyyden säätely onkin sitten helpompaa, eli hyvää näissä on se, että kaikilla kyllä pystyy määrittelemään edes jotenkin värinsyvyyttä ja se on plussaa ehdottomasti.

Sävyissä on myös erilaisia koostumuksia, jotkut ovat shimmerisiä ja joissain ei ole ylimääräistä shimmeriä yhtään, joten sitäkään ei voi varmaksi tietää mikä sieltä tulee, koska nettikaupassa ei ainakaan mun ostaessa ollut mitään erillisiä ilmotuksia siitä. Sävyjen kanssa on myös toinen ilmeinen ongelma, joka on lähinnä pakkauksessa, sillä sävynimet ovat huulipunan korkissa, joten omien kokemusten kautta täytyy huomioida se, että ei availe kaikkia huulipunia samaan aikaan ja heitä korkkeja samaan kasaan, koska on aika mukava lähtee sitten arpomaan että mikä sävy kuulukin millekkin huulipunalle.

Suosittelen siis aina tarkistaan että sävytarra on huulipunan pohjassa tai rungossa, eikä siinä korkissa.

Kaikenkaikkiaan huulipunat on hinnan ja laadun huomioiden, todella tasoistaan, ei liian vähää eikä liian paljoo mitään. Ei voi olettaa että yhden punnan huulipunalla tulee mitään mestariteoksia vaikka ihan tavallisista huulipunista nämäkin käyvät vaikka iholle saatu pigmentti onkin paljon parempi mitä huulille saatu, niin silti nämä ovat hyviä kevyitä huulipunia arkikäyttöön, varsinkin nuorille tytölle jotka alottelee meikkien parissa. Alle laitan vielä tiivistetysti plussia ja miinuksia, että selventää vähän tarkemmin mun ajatuksia näistä.

+ Tyylikkään näköinen pakkaus.

+ Kauniita sävyjä.

+ Värinsyvyyden säätely.

+ Edullinen hinta, joten ei harmita vaikka pettyisikin.

+ Huulipunan pohjassa on todellinen näyte huulipunasta ja sen pystyy avaamaan testausta varten.

+ Lähtee huonosti pois vedellä, että varmasti on edes jotenkin kestävä huulilla.

- Tyylikkään näköisen pakkauksen alla piilee kuitenkin halpa pakkausmateriaali.

- Huulipunien pigmentti todella kevyttä ja yksilöllistä joka huulipunassa.

- Kaikissa sävyissä ei ole nimeä, vaan pelkkä numero.

- Haju liian keinotekoinen, vähän kuin lasten lelumeikit.

MY VOICE: NE KYPSÄT NUORET

Varoitus! Sisältää paljon kiroilua ja provosointia. Ei kukkahattutädeille.

Now that's what Im talking about! Mä oon kohta liekeissä kun pääsen avautuun mun mielipiteestä koskien kypsymättömiä, tyhmiä ja ajattelemattomia nuoria eli näitä aikuisia omien sanojensa mukaan. So let's mennään.

Täydellinen perjantai-ilta takana, rento fiilis ja Harlem Shake soi ärsyttävästi jo kymmenettä kertaa kuulokkeista ja avaan Facebookin. Ooo mitä maailmassa tapahtuu. Kihlaus, check. Pari poliisipäivitystä, check. "Oon ihan vitun kännissä" päivitykset, check. Hetken katon näyttöä, kelaan alaspäin ja sama epätoivonen linja jatkuu. Tsekkaan tarkemmin ketkä oikeesti kirjottaa niitä. Oh well. Meiän tulevaisuus. Oikeesti, tätäkö tää on? Facebookissa hehkutetaan sitä miten on ajettu mopoautolla "vähän" ylinopeutta ja joku maailman "nolifein" poliisisetä on nyt kirjottanut sakon, jossa on enemmän numeroita kun opintotuki antaa joka kuukauden alussa. Ainiin, se ei jäänyt yhteen vaan niitä tais olla kaks samanlaista päivitystä, samana iltana, samalta henkilöltä ja oikeesti, yli 16-vuotiaalta henkilöltä. Koen myötätuntoa tän nuoren vanhempia kohtaan. Vai koenko? En. Haluutko tietää miksi? Jatka lukemista jos kiinnostuit.

Nykymaailmassa nuorilla on iskostunut pieneen kauniiseen päähän se mielikuva, että nuorena pitää rellestää, pitää tehdä tyhmiä asioita ja elää elämää kun viimestä päivää. Lähtökohtaisesti oikea tavoite, mutta se valitettavasti ei sisällä monessakaan tapauksessa harkintakykyä, ennakointia ja mahdollisten seuraamuksien hallintakykyä. On nuoria jotka osaa tehdä tyhmiä ja osaa elää sitä niin yliarvostettua nuoruutta järki päässä. Nuoruus ei oo mikään mahdollisuus tehdä ittensä kylän epätoivosinta teiniä joka ei pärjää koulussa kun  vähän meni viikonloppu pitkäks.. jo seittemännen kerran. Sekö on elämää? Helvetin loistavalta näyttää.

Aletaas sitten avaan mua eniten ärsyttäneitä ihmistyyppejä kunnon kädellä..

"Elämäntapapäihteilijät"

Oh so cool, että oot kokeillu ennen täysikäisyyttä kolmee eri nuuskamerkkiä, muutamaa huumetta ja tietenkin monia kymmeniä eri alkoholimakuja. On hyvä kokeilla ja nähdä mitä on tarjolla, mutta tarviiko alaikäinen nuori alkoholia joka viikonloppu. Onko se perustarve? Eikö pää kestä lauantaita sukujuhlissa, kun kännykkän mobiilifacebook kertoo että Koskenrannassa on maailman järisyttävimmät bileet ja Pena 46-vuotta on lupautunut tuomaan alkoholia niin paljon, että ei varmasti lopu kesken iltaa. Ei edes huomenna tai ylihuomenna. No perkele, muakin vituttais. Meinaan sun tärkeysjärjestyksen puutostila. Mieluummin mä meen kattoon mun isomummua joka elää viimesiä vuosia ja hyvää hyvyyttään on leiponu sua varten sun lempparikakkua. Ai ei mitään väliä? Valita Faceen miten perseestä sun vanhemmat ja elämä on niin saat kaheksankymmentäyhdeksän myötätuntotykkäystä ja muutaman kannustuskommentin miten voit alottaa ryyppäämisen vähän myöhemmin. Me kyllä ootetaan sua! Love you babe. Koita jaksaa! ♥.

Tiivistetysti lisää mun ajatuksia..

• Ihminen ei tarvitse alkoholia. Ihminen ei kuole sen puutostilaan. Syö kakkusi rauhassa, sun sydän ei pysähdy vaikka tarjolla ei ookkaan sidukkaa.
• Ei oo siistiä päivittää Facebookkiin "oon niin vitun kännissä" päivityksiä, koska.. se nyt ei vaan ole.
  
• Ainiin, päihteet ei pidä sua nuorena. Juo viikko putkeen ja kato peilistä. Jatka sitä 5-vuotta niin voit olla varma, että ei kukaan pyydä sua mihinkään bileisiin.. vähintään Botox-kekkereihin.
  
• Nauti alkoholia, älä kisko kitaas viimesiä tilkkoja myöten, kuten vedetön lapsi kehitysmaassa.
  
• Juominen ei tee susta yhtään sen siistimpää. Kokeileppa olla juomatta ja kato kuinka mahtavia sun frendit on naama puolihalvaantuneena ja vaatteet polvissa keskellä Hämeenkatua. 

"Kosi mua muru, haluun jo päivittää sen Facebookkiin!"

Mistä lähtien lapset alko riparin käydyttyä kihlautuun? Ei mun lapsuudessa teinit kihlautunu tähän tahtiin, kun se ois jotenkin arkipäivästä parisuhteen piristystä. Oon niin sydänhumuissa aina kun nään Facebookissa näitä "X on kihlautunu henkilön X kanssa". Oh wait. Eiks toi oo se tyyppi viime kuun laivareissulta, jonka tapasit? Miten söpöä! Not.

Voisin sanoo että on harvinaisempaa se, jos Facessa ei joku oo kihlautunut vähintään kerran viikossa. Mun Facebook-kaverit saattaa olla sitten jotain todella niskakarvat-nostavaa-sakkia kaikki tai sitten oikeesti nykytilanne on tää nuorten keskuudessa. Kositaan, kihlaudutaan ja lupaudutaan avioliitosta. Voi vittu, ei ollukkaa puhe mistään asuntolainoista, avioliitosta, kultasestanoutajasta, lapsista. Mä halusin vaan näyttää kaikille, että mä seurustelen ja mua rakastetaan. Oikeesti rakastetaan. Mulla on sormus. Sormuskoneesta.

Tiivistetysti lisää mun ajatuksia..

• Kihlat ei tarkota sitä, että rakastais toista enemmän taikaiskusta. Se on lupaus avioliitosta. Googleta, jos et tiedä mitä se tarkottaa.
• Naimalupa ei tarkoita sitä, että nyt kaikki kihlautumaan. Se tarkoittaa.. tai pitäisi tarkottaa, että on jo kypsä kihlautumaan. Raamatullisesti, laillisesti, järjellisesti. Fuck that. En lue lakia tai raamattua, Demi on paras. (Lovato onkin ♥)
• Rakasta murua, kultaa, hanipöötä tai ihan ketä haluut. Mutta älä nolaa ittees kihlautumalla muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen tai liian nuorena. Sä kerkeet särkeen sydämes myöhemminkin.

Teiniäidit.. teen momit.. "oon-tarpeeksi-kypsät"

Sadat blogit, muutamat TV-ohjelmat, kirjallisuus ja media, jotka käsittelevät teiniäitejä, saa mun verenpaineen nouseen jokaisessa tapauksessa. Lapset on ihania ja vanhemmuus on ihanaa. V-A-N-H-E-M-M-U-U-S! En sano, että jotkut nuoret ei kykene hoitamaan lapsia ja oleen vanhempia. Mutta tää postaus käsitteleekin niitä, jotka ei vaan osaa tai kykene. 

Mun sydän särkyy, mielenterveys romahtaa ja usko ihmisiin hajoo aina siinä vaiheessa kun päätän tylsänä tiistai-iltana ajatua suomalaisen teiniäidin blogiin (en puhu kenestäkään yksilönä) ja alkaa selailemaan niiden pumpulista arkea tuttipullojen ja sossutanttojen kera. Voi miksi? Miksi, miksi, miksi? Hanki marsu. Niin mäkin tein koska mä haluan vauvoja. Halunnu vauvasta lähtien. Mulla on järki päässä, sulla ei. 

Vanhemmuus ei oo mikään elämänvaihe joka menee ohi, niinkun ammattikoulun aloittaminen tai vaihtoon lähtö. Se on lopullinen päätös, päätös joka sitoo sut loppuelämäks huolehtiin sun lapsesta, auttaan, tukeen ja kasvattaan sitä. Jos haluat olla vastuullinen. Miten voit kasvattaa, jos oot itekkin niin rääpäle, että menit tekeen lapsia vaikka et osaa edes maksaa laskua saati keittää perunoita ilman äitiä auttamassa.

Ei se blogiin vuodattaminen auta, miten Esko-Irmeli itkee joka päivä sen 79 tuntia ja viimeset 2 minuuttia se imee tyytyväisenä sun tissiä ja koet olevas maailman huonoin kohdelluin ihminen, kun et saa nukkua ja kokoajan pitäs olla rauhottelemassa vauvaa. Oh well. Eikö sua jo ohjattu raskauden alkuvaiheessa katsoon sitä asiaa silmästä silmään ja ei ne sossut turhaan sun elämää seuraa suurennuslasin alla? Älä nyt jumalauta ainakaan blogiin kirjota siitä, miten sun lautaset lentelee ja hirvee päänsärky kun lapsi huutaa ja sun tekis mieli hyppää seuraavaan junaan ja ajaa Mombasaan.. koska sitten sun seuraava postaus käsittelee sitä, kun sossut tulee viemään sun lapsen. Oh snap. Katso peiliin. 


Tiivistetysti lisää mun ajatuksia..

• Älä hanki lapsea lapsena. Vaikka kovin kypsä olisitkin ja vauvat on ihania ja sun syy elää. 
• Ainakin jos hankit lapsen, älä vuodata siitä sosiaaliseen mediaan, se tekee susta vielä surullisemman tapauksen.
• Jos haluat lapsen, hanki lemmikki tai harrastus. Hormoonit on mukavia nuorilla tytöillä, mutta se ei tarkoita että haluat äidiks jos eka äidinvaistot iskee Prisman kassajonossa kun lapsi itkee ja äiti ei osoita huomiota pelleillen nallekarhulla. Se on vanhemmuutta. Osata erottaa ne itkutkin. Nälkäitku, huomioitku, väsyitku, kakkaitku.. Tiesitkö? Vauva ei itke vittuillaakseen, vaikka siltä tuntuis.
• Oota täysikää, vakityötä, tutkintoa ja tasapainosta taloudellista tilannetta. Osota kypsyytes, kypsä aikuinen.

Tätä vois jatkaa ikuisesti, mutta en aio. En halua joutua teholle verenpaineen räjähdyksestä. Ainoot asiat mitä haluan sanoo kaikille jotka lukee tätä, on se että opettakaa omille sisaruksille, kavereille, naapurin lapsille, omille lapsilles, lapsenlapsilles, koulukavereille, koulukaverin parhaalle kaverille ja ihan kaikille, että nuoruus ei tarkota tyhmyyttä. Se ei tarkoita että voit ryssiä sun elämäs pohjan. Huolehdi itestäs, maineestas ja ennenkaikkea ittestäs ja elä sitä elämää ja vältä niitä seikkoja jotka saattaa sun elämän keskeyttää ennen kun luulet. Osota kypsyytes ja aikuisuutes, sun teot ei osota sitä jos sä vietät enemmän aikaa paussilla kun koulunpenkillä. Opiskele, käy elokuvissa, naura, tanssi ja vie naapurin koiraa ulos. Elä nuoruutes, älä tuhoo sitä tyhmyydellä. :)

PUS!

MIKAEL SAARI VEI MUN SYDÄMEN

Mä taidan olla rakastunut. Ihan uskomatonta minkä löydön tein. Mä ajattelin, että mä en kuuntele Euroviisuehdokkaiden kappaleita, koska sielä on se Krista jota en vaan jostain syystä voi sietää ja aikasempien vuosien pettymykset on vaan nostanut mun myötähäpee mittaria korkeisiin lukuihin. Mä löysin Mikael Saaren. Miksei kukaan oo puhunu mulle tästä miehestä? Jos tää lahjakkuus ei mee Euroviisuihin, niin voinen sanoo että on Suomen kansa kyllä kuulovammasta populaa. Tämmöstä musiikin pitää olla, eikä yhtään enempää tai vähempää. Vau.

Onko teillä ketään muita lemppareita Suomen ehdokkaista vai kenties (tietenkin) Mikael? 

We Should Be Through
You see, I stand on my two feet
And all I try I succeed, I am no clown
Now I do just what I like to do
I don't have to fight, I just wear my crown ♥

Kauneus vai Terveys?

Helou! Ihanaa alkanutta kesäkuuta kaikille ja kaikille auringonpalvojille: lukekaa tämä postaus! Elikkä ajattelin tehdä postausta kesän keskeisimmästä aiheesta, eli ruskettumisesta ja mitä siitä voi seuraa jos ei toimi järki päässä.

Heinäkuun Kauneus & Terveys lehdessä on iso artikkeli naisesta, joka sairastu syöpään tai paremminkin ihosyöpään vuonna 2010 ja se oli lähtöisin siitä, että hän otti aurinkoa ja paloi minkä johdosta melanooma pääsi kehittymään. Artikkeli oli kokonaisuudessaan ajatuksia herättävä, mikä aika pitkälti olikin syy miksi haluun tehdä tän postauksen. Lukekaa noi tekstit mitä noissa kuvissa näkyy, jotta osaatte vähän oriennoituu mitä postauksessa on tiedossa!

Kesällä ihmiset, varsinkin nuoret sellaset sekoo tuosta taivaalla möllöttävästä vaarallisesta suurest tähdestä joka antaa iholle kivan rusketuksen, mutta muistutuslaskuna voi tulla ihosyöpä. Onko se sen arvoista? Yksinkertainen kysymys yksinkertaiseen asiaan. Kuka todella haluaa elää syöpäpotilaana tai edes siinä vaarassa, että se iskee? Syöpä ei valitse kohteitaan, eikä se tunne armoo, minkä varmasti moni tietää. Sellasella asialla ei parane leikkiä ulkonäön takia, sillä nykyään on mahdollisuus saada ''kauneutta'' myös meikin ja turvallisin itseruskettavin.

Monet varmaan miettii, että onhan se helpompi mennä bikinit päällä rannalle koko päiväks kun laittaa kroppaan itseruskettavaa ja nauttia kesästä turvallisesti. Mikä meiät on oikeesti ohjannu tähän tilanteeseen, että ulkonäkö on tärkeempi kun terveys ja se, minkä takia me ees alkujaankaan täällä maapallolla ollaan. Kauneusihanteita voi varmaan syyttää tästäkin villityksestä, koska eihän ihmiset sille mitään voi, että median painostus kannustaa päivä päivältä sairaampiin tekoihin, sen osalta että jokainen meistä näyttäis samalta kun Hollywoodin naiset, jotka itseasiassa käyttää myös itseruskettavaa, mutta hienompaahan se on tehdä lehtiartikkeleita kun povipommi on Malibun rannalla hankkimassa melanoomaa, kun tehdä lehtiartikkeli julkkisten lempi itseruskettavista. Right?

Luonnollisuus on varmaan myös yks mielipide, mitä ihmiset tästä asiasta omistaa ja ei halua purkista laittaa iholle mitään väriaineita, mutta omasta mielestäni se olis oikeesti kaikista järkevintä, koska terveydellä eletään, mutta kauneudella edetään, eikö niin?

Ite myönnän että rakastan ruskettuu, mutta mä teen sen järkee käyttäen, eli korkeet suojakertoimet iholle ja tarkotan nyt reilusti yli 40 kertoimisii tai sitten se, että ei kauaa suorassa auringossa. Miten te toimitte aurinkoisina päivinä? Käytättekö aurinkorasvaa vai oletteko te ihmisii jotka ei koskaan pala, joten ei tarvi rasvaa?

Muistakaa! Me ollaan pohjosesta kotosin olevii ihmisii, meiän iho ei oo tottunut koviin uv-sätelyihin ja jokainen meistä on vaarassa sairastua ihosyöpään, oli sitten palamaton tai palava ihminen. Suojautukaa!