tiistai 2. heinäkuuta 2013

ONNELLISUUS EI PALJOA VAADI

Iskä sanoi mulle pienenä, että jos ihminen irvistää yli 10 minuuttia pitempään eli pitää ilmettä samana koko sen ajan, niin kasvot jää sellaisiksi ja kuulemma hän tuntee yhden miehen jolla on jäänyt suu irvistykseen. Noh, jos tää iskän viisas heitto pitää paikkaansa (never know!) niin mun kasvot on kohta ikihymyssä meinaan oon hymyillyt tänään lähes koko päivän heräämisestä lähtien. En uskalla kokeilla hymyilyn lopettamista. No ei kai nyt sentään!

Mahtavia asioita on siis alkanut rullailemaan eteenpäin ja tänään kyllä sain sellaisen piristysruiskeen, että en malta odottaa kun pääsen vähän kirjoittelemaan teille mikä juttu on tapahtumassa. Voi hitsin pimpulat miten mukavaa tää kesäaika on kun kaikkee ihanaa tapahtuu ja kaikki on mahdollista vaikka ei koskaan kuvittelisi semmoista tapahtuvan omalle kohdalle. Mutta tästä sitten vähän myöhemmin! Hihi en malta odottaa.

Tänään nukuin ihanan pitkään ja saan nyt nauttia täydellisen rauhallisista päivistä kun kaikki muut käy töissä ahkerasti ja mä vietän ansaittua (haha) kesälomaa pitkään nukkuen ja mukavia asioita tehden. Postissa tuli tänään lisää laatikostoja (niin ainakin luulin) meikkijärjestelmään ja kun avasin paketin, niin siellä olikin vain yksi laatikosto ja ekana mielessä oli, että voi taivas.. missä se toinen nyt on. Onneksi hätähousuna en osaa lukea toimituslappuja tarpeeksi kunnolla ja niissä luki selvästi, että toisen toimitus hieman viivästyy. Huh, ajattelin jo että pitää taas laittaa vihasta viestiä Suomalaiseen kun tuntuu, että niiden toimituksissa on aina jotain päin puuta menevää. Niin ja uutta protskuu sekä söpön sheikkerin tilasin myös Fitnesstukusta!

Huomenna olisi tarkotuksena lähtee aamupäivästä hieman shoppailemaan tulevaan kotiin juttuja (joo en toki ole aikaisessa) ja tarpeellisia juttuja kuten maaleja, että pääsen vähän tuunailemaan juttuja täällä huoneessa ja ei sitä koskaan tiedä mitä heräteostoksia tulee nappastua matkaan kun on kyse sentään musta. 

 
Meidän omalta mansikkamaalta poimitut huippuhyvät mansikat! Voi vitsi, niin paljon parempia kun mitkään muut mitä tänä kesänä oon maistanut. 

Vauvakutsujen (tai mitä ikinä onkaan) ylijääneitä herkkuja

6 kommenttia :

  1. Ihan sika söpö toi marsu <33

    VastaaPoista
  2. Marsu vähän väsähtäneen näköinen. Tais olla rankat bileet silläkin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Hyvin mahdollista :D No ei, nää marsuliinit tuntuu rentoutuvan huolella joka paikassa missä on ees pieni mahdollisuus. Omistajaansa tullu!

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia ja kirjotat tosi kivasti ♥

    http://www.withoutwings-iidasd.blogspot.fi/
    Ois kiva jos kävisit kurkkaamassa munki blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmusesti! :) Käyn toki kurkkailemassa sun blogia

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.